Sisällöntuotanto

Näkemyksellinen markkinointiviestintä on asiakkaiden tarpeiden kuuntelemista ja niiden sanoittamista. Kukella laadimme vetäviä tekstisisältöjä ja vastaamme tarpeisiisi luotettavalla tiedonvälityksellä – niin paino- kuin digiympäristössä.

Viestintäsi mukaisia asiasisältöjä: artikkelit ja tiedotteet

Monimuotoinen viestintäympäristö kutsuu kaikki kertomaan, kirjoittamaan ja julkaisemaan. Laadukkain teksti syntyy kuitenkin harkiten ja punniten. Samoin asiasisältömme, kuten artikkelit ja tiedotteet.

Uskottavat tekstuaaliset sisällöt syntyvät prosessin tuloksena. Kun Kukella kirjoitamme artikkeleita, tiedotteita tai yritystarinoita, määrittelemme aluksi aiheen, kontekstin ja kehyksen, jonka puitteissa markkinointiviestintää tehdään. Huolehdimme, että jälki on merkityksellistä sekä yrityksellesi että asiakkaillesi.

Suunnittelun jälkeen toimimme: haastattelemme ja toimitamme. Voimme myös toteuttaa julkaisun puolestasi. Koko ajan pidämme sinut prosessissa mukana.

Oli sanottavasi sitten virallista, sävykästä tai irrottelevaa, tulee sisällöissä kuulua ääni, jonka asiakkaasi tunnistavat. Kun oikea tekstityyli ja -rekisteri on valittu, viestimme monikanavaisesti ja tavoitehakuisesti. Olemme myös apunasi, kun haluat kehittää yrityksesi markkinointiviestintää.

Laadukkaat verkkosivusisällöt parantavat hakukonelöydettävyyttä

Markkinointiviestinnässä tavoitellaan ensi sijassa lisäarvoa brändille ja tukea liiketoiminnalle. Verkkosivut palvelevat tätä tarkoitusta hyvin, sillä laadukkaalla sisällöntuotannolla sivuille voidaan ohjata liikennettä. Verkkosivusisältöjen on puhuteltava lukijoita, mutta myös hakukonetta. Silloin onnistumista ohjaavat liiketoimintatavoitteet, vaikuttavuus ja mitattavuus.

Sivuille kirjoitettavien tekstien osia ovat huolella valitut avainsanat siinä missä helposti putoavat virkkeetkin. Kukella teemme verkkosivusisällöistä ymmärrettäviä ja hakukonelöydettäviä. Teemme digialustoille tarpeen vaatiessa avainsanasuunnittelua ja varmistamme, että tekstit ja sivukategoriat ovat “markkinoitavissa”. Näin emme kirjoita vain oletetulle kohderyhmällesi, vaan myös niille, jotka eivät ole vielä kuulleetkaan sinusta.

Hyvin jäsenneltyjen sisältöjen ja sivukategorioiden kautta asiakkaasi voivat tutustua tarjoamiisi tuotteisiin ja palveluihin. Avullamme helpotat asiakkaidesi päätöksentekoa, mitä he sivuiltasi etsivätkään.

Tekstisuunnittelulla tekstityylistä toiseen

Kukella tarjoamme merkityksellisiä ja asiakkaitasi puhuttelevia tekstisisältöjä. Kirjoitamme modernin mediaympäristön rajapinnalla, jossa vaatimuksina ovat luovuus, hakukonelöydettävyys ja luoviminen eri tekstirekistereissä.

Meille tekstisuunnittelu on asiakkaiden tarpeiden kuuntelemista ja niiden sanoittamista. Huolellisella tekstisuunnittelulla tavoitat toivomasi yleisöt. Oli siis kyseessä sitten advertoriaali, somejulkaisu tai katumainos, lähtee markkinointitekstin eli copyn kirjoittaminen huomion herättämisestä. 

Sanataiteessa kiinnostava, uskalias ja tunkeileva tarkoittavat kuitenkin yhtä jollekin ja toista toiselle. Kirjoitusprosessin alussa otammekin sinut mukaan, jotta ideamme vastaavat markkinointitavoitteitasi.

Oikean viestin jäljittäminen vaatii niin ikään keskustelua aineiston ja oletetun kohderyhmän kanssa. Silloin huolella suunniteltu teksti nousee esiin ja tavoittaa toivotut yleisöt. Kun oikeat sanat löytyvät, löytävät myös yrittäjä ja asiakas toisensa.
 

Luo onnistunut vaikuttajakampanja
oppaan avulla

Lataa vaikuttajakampanjaopas

Kiinnostuitko?

Jätä yhteydenottopyyntö

Tilaa uutiskirje